F1 junioreille kaksi voittoa Leijonaliigassa
23.1.2019 18:29 Uutisointi / F1-pojat 09

Leijonaliigassa kaksi voittoa.

Popula salibandyn F1 -09 juniorit pelasivat 20.1.2019 Haukiputaan Jatulissa kaksi Leijonaliigan peliä, joista molemmat pelit päättyivät voittoon. Mukaan lähti 15 pientä pelimiestä, jotka lähtivät aamulla klo 7.30 kohti Haukipudasta.

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui OLS:n sudet. Liekö pelaajilla ollut unihiekkaa vielä silmissä sillä OLS teki ottelun puolessa välissä kaksi maalia siirtyen 2-0 johtoon. Valmennus rauhoitteli pelaajia, kun pientä hermoilua näkyi penkillä, koska omista paikoista ei oltu saatu palloa maaliin. Popula aloitti maalin teon kahdella nopealla maalilla. Maalien välissä oli vain 15 sekuntia. Molempien maalien kapellimestarina toimi Samuel Salmela. Populan Kasperi Tiinanen vei joukkueen 3-2 johtoon ja penkillä rupesi hiukan jo hymyä irtoamaan. 5 minuuttia ennen ottelun loppua Samuel Salmela tarjoili maalin takaa syötön Kasperi Tiinaselle, joka oli unohtunut maalille. Kasperi ei erehtynyt vaan siirsi Popula 4-2 johtoon, mikä oli myös ottelun lopputulos. Populan maaleista vastasivat Samuel Salmela (2) sekä Kasperi Tiinanen (2)

Toiseen peliin vastaan tuli Haukiputaan Heitto (HaHe)

Ottelu alkoi Populalta hyvin. Pelin ensimmäisessä vaihdossa Samuel Salmela vei joukkueen 1-0 johtoon eikä joukkue luopunut johtoasemasta ottelun aikana. HaHe ei tahtonut päästä maalintekopaikoille, sillä Populan hyökkääjät auttoivat puolustajia todella kovasti. Populan pelaajien syöttöpeli ja sijoittuminen kentällä oli huomattavasti parempaa mitä vastustajalla. Popula voitti ottelun lukemin 6-2. Populan maaleista vastasivat Kasperi Tiinanen ja Samuel Salmela (2) sekä yhdet maalit Topi Röyttä ja Santeri Kokkonen. Turnauksen parhaana palkittiin Veeti Ojala, joka teki hyökkäys- ja puolustuspäähän kovasti töitä sekä jakoi maukkaita syöttöjä maalintekijöille.


   
Lisää uutisia
Popula Team -90 ry
«  Kesäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
 
Kategoriat