Tunteiden vuoristorataa Oulunsalossa
14.1.2020 13:55 Uutisointi / F2-pojat 11

Kaksi pistettä kotiin kolmannesta turnauksesta.

Uusi vuosi startattiin kolmannella leijonaliigaturnauksella Oulunsalossa tammikuun 11. päivä. Joulutauon jälkeen oli ehditty pitää kolmet treenit, joten suoraan lomilta kaukaloon ei tarvinut hypätä. Turnaukseen lähdettiin 16 pelaajan vahvuudella, joista yksi oli ensimmäistä kertaa mukana. Tällä kertaa vastaan asettuivat HaHe 11 Musta ja ensimmäisestä turnauksesta tuttu OLS Sudet Beta.

HaHe oli esittänyt vakuuttavia näyttöjä kahdessa edellisessä pelissä heidän avausturnauksessaan, joten lähtökohtaisesti asennoiduimme pelaamaan sarjan kovinta joukkuetta vastaan. Peli lähti hyvin käyntiin ja olikin oikein tasaista vääntöä. Maalipaikkoja oli molemmilla joukkueilla, mutta kummatkaan joukkueet eivät onnistuneet viimeistelyssä. HaHe avasi maalihanat pelin seitsemännellä minuutilla ja voitti ottelun lopulta 7-0. Populan maalihanat jäivät siis kiinni, mikä johtuu suuresti siitä ettei laukauksia kohti maalia tehty riittävästi. Myös HaHen puolustus hoiti hommansa mallikkaasti tehden maalille nousut hankalaksi. Kokonaisuutena pelissä oli kuitenkin paljon hyvää ja oman pelin parannettavia osa-alueita tullaan varmasti seuraavina viikkoina treenaamaan. Tästä päät painuksissa lyhyelle tauolle ja tankkaamaan pientä purtavaa. Tauolla kävimme myös läpi muutamia asioita joita seuraavaan OLS peliin tulisi petrata.

Toinen peli lähti huonosti käyntiin, koska hieman lepsun pelaamisen seurauksena OLS teki avausmaalin, kun peliaikaa oli kulunut noin puoli minuuttia. Siitä sitten tapahtuikin välitön ryhtiliike ja pojat rupesivat heiluttamaan OLS:in maaliverkkoa oikein urakalla. Lopputulos 10-3 oli oikeinkin mieluinen saavutus edellisen HaHe tappion jälkeen. Maalin tekoon pääsivät Valtteri Törmänen, Max Koskela, Elias Kopakkala ja Viljami Jääskelä kukin kahdella osumalla sekä Veeti Somero ja Eemil Keskitalo yhdellä osumalla. Riku Utriainen hoiti molempien pelien maalivahdin tontin mallikkaasti. Tästä katseet kohti Haukiputaalla 25.1 pelattavaa seuraavaa turnausta.


   
Lisää uutisia
Popula Team -90 ry
«  Toukokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
 
Kategoriat