Neljän pisteen turnaus Haukiputaalla
30.1.2020 21:27 Uutisointi / F2-pojat 11

Tasaista vääntöä liukkaalla lattialla

F2-juniorit jatkoivat liigapisteiden metsästystä lauantaina 25.tammikuuta Haukiputaan yhtenäiskoululla. Pelireissulle lähti taas mukavasti poikia mukaan, kun jopoxiin oli kirjautunut 15 pelaajan vahvuus. Kahdelle pelaajalle tämä oli uran ensimmäinen salibandyturnaus.

Tässä turnauksessa pelit olivat joukkueita SBT Tornio sekä KeLy valkoinen vastaan. Edellinen peli Torniota vastaan marraskuun lopulla oli hyvin tasaista vääntöä, josta Popula selvisi voittajana. Uusinta kohtaamiseen lähdettiin samalla fiiliksellä eli ottelun voittaminen ei tule olemaan helppoa, mutta hyvällä pelillä täysin mahdollinen. Heti tuomarin avaus vihellyksen jälkeen huomattiin ikävä piirre peliareenan lattiasta. Se oli todella liukas ja varsinkin muutaman pelaajan kengillä askeltaminen oli kuin jään päällä olisi menty. Ei pitoa kiihdytyksissä, jarrutuksissa eikä suunnanmuutoksissa. Tämä sama ongelma koski tietysti myös vastustajia, mutta oli todella ikävä havaita tämän häiritsevän pahasti joidenkin pelaajien suoritusta. Onneksi joidenkin pelaajien kengissä pito riitti ja ottelu voitettiin lopulta lukemin 2-1 taas tasaisen väännön jälkeen. Seuraavan kerran samalla kentällä pelataan maaliskuun lopulla, joten siihen mennessä täytyy jotain kehitellä, että lattian liukkaus ei häiritse pelaamista näin paljoa. Tämän pelin molemmat maalit viimeisteli Viljami Jääskelä. Tunnin tauko ennen seuraavaa peliä evästä tankaten ja tämän pelin tapahtumia läpikäyden ennen seuraavaa koitosta.

Muutamia KeLyn pelejä seuranneena tiesi ettei tästäkään vastustajasta helpolla voittoa saa. KeLy painoikin pelin alussa hyvin painetta meidän maalille. Alkuhässäkän jälkeen pojat saivat pelistä paremmin kiinni ja tilanteita alettiin saamaan myös vastustajan maalille. Avausmaalista vastasi Eemil Keskitalo. KeLy tasoitti tilanteen melko pian, mutta jonkin ajan kuluttua oltiin taas 2-1 johtoasemassa Viljami Jääskelän maalilla. KeLy käytti tämän jälkeen maalipaikat tehokkaasti hyväksi ja siirtyi 2-3 johtoon. Tasoihin 3-3 tultiin Viljami Jääskelän maalilla ja pelin ratkaisevan voittomaalin Populalle teki turnauksessa erinomaisesti hyökkääjänä pelannut Otto Jokitalo. Lopputulos 4-3 oli hieno päätös tälle turnaukselle. Seuraava turnaus on 8.2 Oulunsalossa ja siellä jatketaan käytännössä siitä mihin nyt jäätiin ensimmäisen vastustajan ollessa KeLy.


   
Lisää uutisia
Popula Team -90 ry
«  Toukokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
 
Kategoriat